Psykodraaman kuvausta

Psykodraamassa käytetään Morenon teorioihin perustuvia toiminnallisia tekniikoita. Näitä ovat mm. roolien esittäminen, roolinvaihto, kaksoisolento ja peili. Asiakasta autetaan näyttämään ongelmansa toiminnallisesti. Menetelmässä käytetään hyväksi fyysistä liikettä, eleitä, ilmeitä ja symboleita. Psykodraamassa päähenkilö näyttää jotakin elämästään “tässä ja nyt”. Ryhmän jäsenet toimivat apuhenkilöinä esittäen päähenkilön draamassaan tarvitsemia henkilöitä, esineitä tai asioita.

Yleisimmin käytetyt tekniikat                

Moreno (1965) kehitti psykodraaman keskeiset tekniikat korjaamaan ihmisen psyykkisen syntymän eri kehitysvaiheissa tapahtuneita kehityshäiriöitä. Seuraavassa lyhyt luonnehdinta kolmesta keskeisestä tekniikasta.

Roolinvaihto
Roolinvaihto on psykodraaman tärkein tekniikka. Yhden draaman aikana suoritetaan yleensä kymmeniä roolinvaihtoja. Roolinvaihdossa päähenkilö (protagonisti) ja apuhenkilö/apuminä (auxiliary ego) vaihtavat rooleja.

Apuhenkilö vaihtaa roolia päähenkilön kanssa ja päähenkilö puolestaan omaksuu sen vastaroolin, jonka kanssa vuorovaikutusta tarkastellaan. Rooleihin virittäytymistä tuetaan monin keinoin: henkilöt vaihtavat paikkoja, kehon asentoa ja heitä haastatellaan roolissa.

Kaksoisolento
Kaksoisolentotekniikassa päähenkilö esittää itseään ja hänen tukenaan on apuhenkilö (ns. kaksoisolento), joka liikkuu, toimii, käyttäytyy samoin kuin päähenkilö. Hän ei kuitenkaan ole päähenkilön jäljitelmä vaan tämän ilmaisevampi puoli, joka ilmaisee sanoin tai ei-verbaalisti enemmän kuin päähenkilö.

Peili
Peilitekniikassa apuhenkilö ottaa päähenkilön roolin ja päähenkilö asettuu katsojaksi. Apuminä pyrkii ilmaisemaan päähenkilön tunteita sanoin ja liikkein. Esitys voi olla liioitteleva. Peilitekniikassa päähenkilö näkee itsensä muiden silmin.

Psykodraamaistunnon vaiheet

Psykodraamaistunnossa on yleensä kolme päävaihetta: virittäytyminen, toiminnallinen osuus ja osallistujien kokemusten jakaminen. Näiden lisäksi tehdään usein jälkianalyysi (prosessointi) seuraavassa tapaamisessa.

Virittäytymisvaihe valmistaa ryhmää ja ohjaajaa varsinaista toiminnallista osuutta varten. Siinä ryhmään pyritään luomaan turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, joka tukee spontaania ilmaisua.

Päähenkilö näyttää toiminnallisesti tilanteita elämästään. Häntä autetaan tarkastelemaan käyttäytymistään ja elämänkulkuaan. Kohtauksesta siirrytään toiseen päähenkilön antamien tietojen, vihjeiden ja symbolien johdattamana. Vähitellen päähenkilöä autetaan työskentelemään läpi ja integroimaan esityksensä sisältöä sekä tekemään valintoja tulevaisuutensa suhteen. Työskentely voi päättyä esim. korjaavaan kokemukseen.

Psykodraaman kulku muodostaa ympyrän. Päähenkilön ongelmien käsittely alkaa yleensä niiden nykyisistä ilmenemismuodoista jatkuen kohtaus kohtaukselta kohti intrapsyykkisten ristiriitojen kehityshistoriallista ydintä. Nykyhetken tarkastelusta edetään tutkimaan päähenkilön menneisyyttä. Lopuksi palataan uudelleen käsittelemään nykyisyyttä ja tulevaisuutta (Z. T. Moreno 1965, s. 73 – 86).

Goldman ja Morrison(1984) ovat esittäneet mallin, joka kuvaa työskentelyn etenemisen kohtauksittain. Käytännössä työskentely ei yleensä sisällä kaikkia heidän mainitsemiaan kohtauksia. Goldmannin ja Morrisonin mallin mukaan kohtaukset ovat sisällöltään seuraavat:

1.  Päähenkilö esittää ongelmallisen tilanteen nykyhetken elämästään.

2. Toteutetaan kohtaus, jossa päähenkilöllä on ollut samanlaisia tunteita tai reagointitapoja lähimenneisyydessä.

3. Dramatisoidaan varhaisempia tilanteita. Edellisistä vaiheista edetään vihjeiden avulla ongelmallisten reagointitaipumusten syntymisen kannalta keskeisiin kehityshistorian tilanteisiin.

4. Varhainen lapsuudenkokemus. Usein päädytään varhaisiin tiedostamattomiin ongelmiin. Löytyy ongelman juuret, perustavia tekijöitä nykyiseen ongelmatilanteeseen.

5. Katarsiksessa tapahtuu emotionaaliseen kokemukseeen liittyvä oivallus intrapsyykkisten ristiriitojen syntymisen syistä ja helpotus niiden ymmärtämisestä.

6. Konkretisointivaiheessa rakennetaan päähenkilön nykyinen tilanne uudelleen hänen omia symbolejaan käyttäen.

7. Rooliharjoittelussa päähenkilö näyttää kuinka hän jatkossa voi toimia toisin.

Esitysvaihetta seuraa jakaminen, jonka aikana ryhmän jäsenet (usein myös ohjaaja) kertovat päähenkilölle miten heidän omat kokemuksensa muistuttavat päähenkilön kokemuksia. Apuhenkilöinä toimineet voivat kertoa millaisia tunteita roolissa oleminen herätti. Jakamisessa ei kritisoida tai muuten kommentoida draamassa päähenkilöstä näkyviin tulleita asioita.