Psykodraama menetelmänä

Psykodraama
Psykodraamaa käytetään terapeuttisena menetelmänä pääasiassa ryhmissä (esim. kasvuryhmät, erilaiset kurssit, pitkät psykodraamaryhmät, kuntoutuspainotteiset kurssit). Menetelmää voidaan käyttää myös yksilöiden ja perheiden kanssa työskenneltäessä. Psykodraaman avulla voidaan tutkia yksilön sisäistä maailmaa, rooleja ja ihmissuhteita erilaisten draamallisten ja toiminnallisten menetelmien avulla.

Psykodraamassa yksilön maailman tutkiminen on aina nivoutunut ryhmäprosessiin.

Psykodraamassa on tavoitteena itsetuntemuksen lisääntyminen, persoonallisuuden eheytyminen, oman elämän aikaisempaa parempi hallinta sekä ihmissuhde- ja ongelmanratkaisutaitojen lisääntyminen. Erityisesti psykodraamalle ominaisia tavoitteita ovat luovuuden ja spontaanisuuden kehittäminen, sekä omien roolien tutkiminen ja monipuolistaminen. Keskeisinä vaikuttavina tekijöinä ovat toiminnan kautta tapahtuva työskentely, johon kuuluu ongelmien tutkiminen, läpi eläminen ja uudelleen jäsentäminen. Ryhmässä tapahtuva työskentely mahdollistaa jäsenten välisen jakamisen, oppimisen ja tuen.

Sosiodraama
Sosiodraama on ohjaajan johdolla tapahtuva luova ryhmäprosessi, jossa tutkitaan tiettyä aihetta, sosiaalista tilannetta tai ryhmää itseään. Roolit voivat olla joko ryhmän jäsenten itsensä valitsemia tai heille annettuja.

Sosiodraamassa ei yleensä ole erityistä päähenkilöä, vaan tapahtumia tutkitaan kaikkien osallistujien näkökulmasta. Käytännön menetelmät ovat pääosin samat kuin psykodraamassa. Sosiodraamatyöskentely sopii hyvin esimerkiksi rooliharjoitteluun ja ryhmäongelmien käsittelyyn. Draamassa voi ilmetä voimakkaita, sisäisesti puhdistavia tunteita. Työskentely päätetään osallistujien tunteiden ja kokemusten yhteiseen jakamiseen.

Tavallisesti jälkikäteen tapahtuva prosessointi tarkoittaa sosiodraaman sisällöllistä työstämistä keskustelemalla ja analysoimalla. Sen tavoitteena on tutkitun asian entistä parempi oivaltaminen ja opitun integrointi osaksi omaa tietämystä ja persoonaa.

Tarinateatteri
Tarinateatteri on improvisaatioon perustuva teatterin muoto, jossa näyttelijät, muusikko ja ohjaaja luovat näyttämölle omia tai yleisön kertomia tunnetiloja, välähdyksiä elämästä tai kokonaisia tarinoita. Menetelmä korostaa jokaisen yksilöllisten elämänkokemusten ja tarinoiden arvoa ja ainutlaatuisuutta. Se voi auttaa uusien näkökulmien löytymisessä oman elämän kysymyksissä ja yleisinhimillisten yhteyksien rakentumisessa kerrottujen tarinoiden kautta. Tarinateatteriesitys rakentuu yleisön ja esiintyvän ryhmän väliselle vuoro- vaikutukselle.

Varsinaisten yleisöesitysten lisäksi tarinateatteri on myös elävä ja luova koulutus- menetelmä. Sitä voivat käyttää yhteisöt ja yritykset, koulut ja seurakunnat erilaisissa tilaisuuksissaan mm. teemoihin virittäjinä, ihmissuhteiden peilinä tai näkökulmien laajentajana.

Sosiometria
Sosiometria tarkoittaa ryhmän sisäisen rakenteen mittausta. Sosiometrisen työskentelyn välineitä ovat mm. sosiaalinen atomi, kulttuuriatomi, sosiometrinen testi, sosiomatriisi, sosiogrammi ja erilaiset roolidiagrammit. Sosiometriaa käytettäessä ihmiset itse ja heidän yhteisönsä ovat sekä tutkimuksen kohteita että tutkijoita ja uudenlaisen sosiaalisen todellisuuden luojia.

Sosiometria on kaiken psykodraamatyöskentelyn pohjalla, mutta menetelmiä voidaan käyttää myös sellaisenaan erilaisissa yhteisöissä.

 

Yleisimmin käytetyt tekniikat

Moreno (1965) kehitti psykodraaman keskeiset tekniikat korjaamaan ihmisen psyykkisen syntymän eri kehitysvaiheissa tapahtuneita kehityshäiriöitä. Seuraavassa lyhyt luonnehdinta kolmesta tärkeimmästä tekniikasta.

Roolinvaihto
Roolinvaihto on psykodraaman tärkein tekniikka. Yhden draaman aikana suoritetaan yleensä kymmeniä roolinvaihtoja. Roolinvaihdossa päähenkilö (protagonisti) ja apuhenkilö/apuminä (auxiliary ego) vaihtavat rooleja.

Apuhenkilö esiintyy protagonistina ja protagonisti puolestaan omaksuu sen vastaroolin, josta kulloinkin on kyse. Rooleihin virittäytymistä tuetaan monin keinoin: henkilöt vaihtavat paikkoja, kehon asentoa ja heitä haastatellaan roolissa.

Kaksoisolento
Kaksoisolentotekniikalla päähenkilö esittää itseään ja hänen tukenaan on apuhenkilö (ns. kaksoisolento), joka liikkuu, toimii, käyttäytyy samoin kuin päähenkilö. Hän ei kuitenkaan ole päähenkilön jäljitelmä vaan hänen ilmaisevampi jatkeensa, joka ilmaisee sanoin tai ei-verbaalisti enemmän kuin päähenkilö.

Peili
Peilitekniikalla apuhenkilö ottaa protagonistin roolin. Protagonisti itse istuu katsomossa. Apuminä pyrkii ilmaisemaan päähenkilön tunteita sanoin ja liikkein. Esitys voi olla liioitteleva. Peilitekniikalla päähenkilö näkee itsensä muiden silmin.