Psykodraaman historia
Psykodraaman historia – Morenon historiaa
Psykodraaman luojan, Jacob Levy Morenon mukaan länsimaisessa psykiatriassa on tapahtunut kolme eri vallankumousta:
1. Ensimmäinen vallankumous oli, kun mielisairaat 1700-luvun lopussa vapautettiin kahleistaan ja heille palautettiin ihmisarvo.
2. Toisen vallankumouksen aiheutti psykoterapeuttisten hoitomuotojen tulo viime vuosisadalta alkaen. Ne saivat alkunsa mm. Mesmerin hypnoosi-ilmiön t utkimuksista ja symboloituvat selvimmin Freudiin ja psykoanalyysin.
3. Kolmas vallankumous liittyy Morenon omaan elämäntyöhön: Moreno oivalsi ryhmän merkityksen ja arvon mielenterveystyössä ja otti sen siinä käyttöön.
Psykodraaman historia liittyy saumatta Jacob Morenon 1889–1974 historiaan. Virallisten lähteiden mukaan hän syntyi Bukarestissa Romaniassa. Tarina sen sijaan kertoo, että hän tuli maailmaan laivamatkalla Bosporista Constanzaan, Mustan meren portilla. Vastaavanlaista mystiikkaa liittyi Morenoon muutenkin paljon. Morenon äidinkieli oli alunperin romania, sitten espanja ja kouluikäisestä lähtien saksa.
Koulutuksensa Moreno sai Wienissä, jossa opiskeli filosofiaa ja lääketiedettä ja valmistui lääkäriksi vuonna 1917. (Nieminen-Saarenheimo, 1981). Lääkäriksi valmistuttuaan Moreno toimi Wienin lähistöllä Bad Vöslaun kaupungin lääkärinä 1918-1925. Hän oli jo silloin varsin originelli ja luova persoonallisuus eikä piitannut muotoseikoista. Hän oli kansanomainen ja paikallisen väestön suosima. Hän ei välittänyt mm. ottaa rahallisia palkkioita työstään lääkärinä ja joutui tämän vuoksi kollegoidensa kanssa vaikeuksiin. Eräässä teoksessaan Moreno kertoo, miten hän nuorena lääketieteen opiskelijana kuljeskeli Wienin puistoissa ja tarkkaili siellä leikkiviä lapsia. Hän luki lapsille satuja ja ohjasi heille satudramatisointeja. Morenolla oli parta, lierihattu ja vihreä viitta ja hänellä oli tapana istua puussa ja ohjata. Myöhemmin näihin dramatisointeihin osallistui myös lasten vanhempia. Tästä alkoi morenolainen psykodraama.
Opiskellessaan Wienissä lääketiedettä Moreno perusti myös Stegreif-teatterin eli vapautuneen ilmaisun teatterin, spontaanisuusteatterin. Hän perusti uuden teatterin, koska kritisoi traditionaalista teatteria. Moreno arvosteli teatteria siitä, että teatteri esitti kirjailijan tuotetta samanlaisena ilta toisensa jälkeen eikä luova prosessi ollut yleisön nähtävillä. Moreno siis halusi tuoda luomistapahtuman yleisön nähtäville ja tehdä jatkuvasti elävää teatteria. Tätä varten hän halusi perustaa kokeellisen pienryhmän.
Spontaanisuusteatterissa hänelle varsinaisesti selvisi spontaanin toiminnan terapeuttisuus erään nuoren avioparin ansiosta. Näyttelijäseurueeseen kuului nuoripari nimeltä George ja Barbara. Barbara näytteli jatkuvasti viehättävien, suloisten ja sankarillisten naisten rooleja, mutta George valitti, että kotona Barbara oli oikea piru naisekseen. Moreno halusi auttaa pariskuntaa ja keksi antaa Barbaralle vähemmän hyveellisiä ja ihanteellisia rooleja. Tällä oli huomattavan suotuisa vaikutus parin yhteiselämään. Barbara oli kauhea näyttämolla ja mukavampi kotona. Tämän jälkeen Moreno suunnittelikin dramatisointeja, jotka käsittelivät Georgen ja Barbaran henkilökohtaisia ongelmia, mm. lapsuuden kokemuksia. Näistä kehittyi vähitellen terapeuttinen tekniikka, joka nykyään tunnetaan psykodraamana.
Seuraava Morenon Wienin kauden vaihe synnytti ryhmäterapian keskeiset ajatukset. Moreno perusti tukiryhmiä wieniläisen slummin Am Spittelbergin prostituoiduille. Hänen tavoitteenaan oli saada prostituoidut käsittämään oma inhimillinen arvonsa ja auttamaan toinen toistaan. Tätä toimintaa pidetään yhteiskuntaan suuntautuvan psykiatrisen työn alkuna. Morenon mukaan ryhmäterapian keskeiset ajatukset ovat saaneet alkunsa varhaiskristillisistä luostareista, joissa munkit ja nunnat omissa luostareissaan elivät intensiivisissä vuorovaikutussuhteissa ja toimivat tietämättään toistensa terapeutteina. Heidän tavoitteensa oli sielun pelastaminen. Toisaalta mentaalisen sairauden käsitettä nykyisessä merkityksessään ei silloin tunnettu ja on mahdollista, että pelastuneen sielun ja eheän, tasapainoisen persoonallisuuden käsitteet menevät suurelta osin yksiin.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Moreno työskenteli Mittendorfin pakolaisleirillä Wienin lähistöllä. Hän tutki ihmisten välisiä suhteita leirin parakeissa ja havaitsi, että yhteisöjen epävirallinen ja virallinen hierarkia olivat usein yhteensovittamattomia ja aiheuttivat ihmisten välille ongelmia. Ratkaistakseen näitä pulmia hän alkoi laatia kaavioita ihmissuhteista (sosiogrammeja) ja loi myöhemmin asteittain sosiometrian eli menetelmäopin ihmissuhteiden kuvaamiseen ja tutkimiseen.
Ryhmäterapia, sosiometria ja psykodraama muodostavat kolmion, johon sisältyvät seuraavat oivallukset:
1. ryhmässä on terapeuttista voimaa
2. terapeuttinen vuorovaikutus on määriteltävissä ja mitattavissa
3. suurin käytännön hyöty ryhmäterapiassa saadaan soveltamalla psykodraaman tekniikoita niin, että päähenkilö toimii aktiivisesti eläen läpi tärkeitä historiansa kokemuksia ja myös harjoitellen uusia tilanteita tulevaisuuttaan varten.
Vuonna 1925 Moreno muutti Yhdysvaltoihin ja jatkoi siellä roolileikkikokeilujaan ja loi improvisointitekniikan lasten ongelmien käsittelyyn. Näiden ideoiden pohjalta hän perusti Impromptu-teatterin, jonka näytökset olivat yleisölle avoimia. Vuosina 1926-1935 Moreno kehitti systemaattisen sosiometrian teoriaa ja teki tämän alueen tutkimuksia erityisesti kouluissa. Hän teki psykoterapiaa psykiatrisissa sairaaloissa ja vankiloissa ja ohjasi yleisölle avoimia psykodraamanäytöksiä. Vuonna 1931 Moreno esitteli vankien parissa kehittelemiään terapeuttisia ryhmämenetelmiä psykiatrien kongressissa ja käytti ensimmäistä kertaa käsitettä ryhmäpsykoterapia. Vuonna 1936 Jacob Moreno perusti omaa nimeään kantavan instituutin New Yorkiin Beaconiin, jossa samanaikaisesti toimi
1. yleisölle avoin psykodraamateatteri
2. psykodraaman ohjaajien koulutuskeskus
3. psykiatrinen hoitolaitos
USA:ssa asuessaan Moreno kirjoitti useita teoksia psykodraamasta ja hänen pääteoksensa Who Shall Survive (Kuka jää eloon) on vuodelta 1934. Morenoa voidaan pitää ryhmäterapeuttisen toiminnan johtavana hahmona Yhdysvalloissa vuodesta 1931 lähtien. Kun Morenolta hänen vanhoilla päivillään kysyttiin, millaisena hän toivoo, että hänet muistetaan, hän sanoi: “Haluan jäädä ihmisten mieliin miehenä, joka toi naurun psykoterapiaan.”
Lähde: Seija Nieminen – Marja Saarenheimo, 1981: Morenolainen psykodraama. Helsinki.
PIRKKO HURME
Psykodraama -lehti 1/89 s. 6-7